lauantai 23. joulukuuta 2017

Lempin hampaat

Kahdelle meidän neljästä kissasta, Lululle ja Lempille, tulee helposti hammaskiveä ja nämä rouvat käyvät säännöllisesti hammaspesulla. Jotta toimitus olisi kissalle miellyttävä, hampaiden pesusta saa pienen palkan. Lempi on saanut alunperin minttunapin, mutta inflaatio on tuplannut palkan ja nykyään palkkaa pitää saada kaksi. Lempi myös tietää, että toinen tulee eikä lähde pesupaikalta mihinkään ennen kuin palkkaa on tullut sovitun mukaan.

Kävin jouluostoksilla lemmikkiliikkeessä ja ostin lahjaksi kananmakuisia herkkuja. Samalla ostin kotiin yhden tuubin kuivattua kalaa ja ajattelin, että jos se ei kelpaa, lahjoitan pakkauksen eteenpäin. Uusi palkka kelpaa kuitenkin niin hyvin, että Lempi teleporttaa itsensä pyykkikorin kannelle niin pian kuin itse menen kylppäriin ja kehrätä päristää kovaan ääneen hammaspesua odottaen.

Ai miten niin hampaat pestään vain kerran päivässä?

lauantai 16. joulukuuta 2017

Onnea Alma, Voitto ja Gaston!

Essun ensimmäinen pentue, Casimirrin G eli Alma, Voitto ja Gaston, täyttää tänään 8 vuotta. Meillä on Alman eli Casimirrin Gonerilin perheen kanssa ollut alusta asti tapana viettää Alman syntymäpäiviä ja tänäkään vuonna perinne ei rikkoutunut. Pojat asuvat kauempana, Voitto Lapualla ja Gaston Kouvolassa, joten niitä tapaan satunnaisemmin.

Alman kotona oli taas pöytä koreana ja päivänsankari ja siskonsa Elli eli Stormin Ruska leikkivät innolla lahjaksi saamillaan, SER-FER:n hallituksen talkoilemilla huopapalloilla. Alma on hyvässä kunnossa ja turkki kiiltää ja on todella ihanaa päästä tapaamaan kasvattia vielä vuosien kuluttuakin. Tapansa mukaan Alma tarkkaili ensin vierasta kauempaa, kun Elli hoiti seurustelun alusta asti. Ajan kanssa Alma kuitenkin reipastui ja tuli leikkimään, sainpa silitelläkin varovaista tyttöä pitkän tovin.

Alma poseeraa lahjapallonsa kanssa, kiitos Riitalle hienosta huovutuksesta!

Kuvaaminen joulukuun valossa oli hankalaa, tässä hämärässä kuvassa näkyy kuitenkin Alman kaunis ilme.

Alman sisko Elli poseeraa ikkunalla.

Tässä koko G-pentue n. kuuden viikon iässä. Vasemmalla on Voitto, keskellä Alma ja oikealla Gaston.



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Naapurin lapset

Meidän naapuriin syntyi 8 viikkoa sitten eurooppalaispentue, joiden emon takaa neljännessä polvessa löytyy Lulun veli Eikka eli Casimirrin Escamillo. Sukulaisia siis, vaikka aika kaukaa, mutta naapurissa kuitenkin ja pentujen kanssa samassa huushollissa asuu Eikan poika Mikki, joten Casimirrien kuulumisia nämäkin saavat nyt olla. Pentue on Pinkkitassun O-pentue ja lisätietoa löytyy Pinkkitassun kasvattajan sivuilta http://pinkkitassun.fi/syntynyt-o-pentue.html.

Pentuja on viisi, neljä tyttöä ja yksi poika. Kaikki pennut ovat tiikerikuvioisia, poika on punainen ja tytöistä kaksi kilppareita hopealla ja kaksi ilman hopeaa. Reippaita ja pontevia ovat kaikki, mutta minun suosikkini on alusta asti ollut pyöreäpäinen ja isosilmäinen Ofelia (ilman hopeaa). Eilen kun kävin pentuja katsomassa, oli joulukuun iltapäivä ja valoa vähän, joten kuvat eivät ole erityisen hyviä.