lauantai 23. joulukuuta 2017

Lempin hampaat

Kahdelle meidän neljästä kissasta, Lululle ja Lempille, tulee helposti hammaskiveä ja nämä rouvat käyvät säännöllisesti hammaspesulla. Jotta toimitus olisi kissalle miellyttävä, hampaiden pesusta saa pienen palkan. Lempi on saanut alunperin minttunapin, mutta inflaatio on tuplannut palkan ja nykyään palkkaa pitää saada kaksi. Lempi myös tietää, että toinen tulee eikä lähde pesupaikalta mihinkään ennen kuin palkkaa on tullut sovitun mukaan.

Kävin jouluostoksilla lemmikkiliikkeessä ja ostin lahjaksi kananmakuisia herkkuja. Samalla ostin kotiin yhden tuubin kuivattua kalaa ja ajattelin, että jos se ei kelpaa, lahjoitan pakkauksen eteenpäin. Uusi palkka kelpaa kuitenkin niin hyvin, että Lempi teleporttaa itsensä pyykkikorin kannelle niin pian kuin itse menen kylppäriin ja kehrätä päristää kovaan ääneen hammaspesua odottaen.

Ai miten niin hampaat pestään vain kerran päivässä?

lauantai 16. joulukuuta 2017

Onnea Alma, Voitto ja Gaston!

Essun ensimmäinen pentue, Casimirrin G eli Alma, Voitto ja Gaston, täyttää tänään 8 vuotta. Meillä on Alman eli Casimirrin Gonerilin perheen kanssa ollut alusta asti tapana viettää Alman syntymäpäiviä ja tänäkään vuonna perinne ei rikkoutunut. Pojat asuvat kauempana, Voitto Lapualla ja Gaston Kouvolassa, joten niitä tapaan satunnaisemmin.

Alman kotona oli taas pöytä koreana ja päivänsankari ja siskonsa Elli eli Stormin Ruska leikkivät innolla lahjaksi saamillaan, SER-FER:n hallituksen talkoilemilla huopapalloilla. Alma on hyvässä kunnossa ja turkki kiiltää ja on todella ihanaa päästä tapaamaan kasvattia vielä vuosien kuluttuakin. Tapansa mukaan Alma tarkkaili ensin vierasta kauempaa, kun Elli hoiti seurustelun alusta asti. Ajan kanssa Alma kuitenkin reipastui ja tuli leikkimään, sainpa silitelläkin varovaista tyttöä pitkän tovin.

Alma poseeraa lahjapallonsa kanssa, kiitos Riitalle hienosta huovutuksesta!

Kuvaaminen joulukuun valossa oli hankalaa, tässä hämärässä kuvassa näkyy kuitenkin Alman kaunis ilme.

Alman sisko Elli poseeraa ikkunalla.

Tässä koko G-pentue n. kuuden viikon iässä. Vasemmalla on Voitto, keskellä Alma ja oikealla Gaston.



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Naapurin lapset

Meidän naapuriin syntyi 8 viikkoa sitten eurooppalaispentue, joiden emon takaa neljännessä polvessa löytyy Lulun veli Eikka eli Casimirrin Escamillo. Sukulaisia siis, vaikka aika kaukaa, mutta naapurissa kuitenkin ja pentujen kanssa samassa huushollissa asuu Eikan poika Mikki, joten Casimirrien kuulumisia nämäkin saavat nyt olla. Pentue on Pinkkitassun O-pentue ja lisätietoa löytyy Pinkkitassun kasvattajan sivuilta http://pinkkitassun.fi/syntynyt-o-pentue.html.

Pentuja on viisi, neljä tyttöä ja yksi poika. Kaikki pennut ovat tiikerikuvioisia, poika on punainen ja tytöistä kaksi kilppareita hopealla ja kaksi ilman hopeaa. Reippaita ja pontevia ovat kaikki, mutta minun suosikkini on alusta asti ollut pyöreäpäinen ja isosilmäinen Ofelia (ilman hopeaa). Eilen kun kävin pentuja katsomassa, oli joulukuun iltapäivä ja valoa vähän, joten kuvat eivät ole erityisen hyviä.




tiistai 28. marraskuuta 2017

Sydämiä, sydämiä...

Viime viikonloppuna olimme Lulun kanssa näyttelyssä Turussa. Olin varannnut meille yhden hengen huoneen, mutta huoneessamme oli parisänky. Pikku päähenkilön hotellitavat tuntien se ei ollut hyvä ajatus, Lulu nimittäin menee hotellissa ensimmäisenä aamuna usein sängyn alle ja sen perässä ryömiminen parisängyn alle ei houkutellut, joten kävin respassa kysymässä huonetta kapeammalla sängyllä ja sellainen onneksi löytyi.

Kun olin saanut kissan huollettua ja ruokaa, vettä ja hiekkalaatikon esille, läksin etsimään itselleni syötävää. Työpäivän jälkeen pari tuntia junassa ja kissan roudausta oli vienyt mehut ja päätin ottaa pizzan huoneeseen, jotta saisin ruokaa nopeasti eikä Lulun tarvitsisi olla huoneessa yksin. Menin hotellin rakennuksessa olevaan ravintolaan ja heti ovella vastaan tuli nuori tarjoilijatyttö, joka otti tilaukseni saman tien. Istuin odottamaan.

Reilu puoli tuntia oli kulunut, kun kysyi ohi kävelevältä tarjoilijalta, kestääkö pizzan tulo vielä kauan. Tyttö sanoi, että vähän on ollut ruuhkaa ja lähti tarkistamaan tilannetta, tuli saman tien takaisin ja sanoi, että se onkin valmis. Annoin hänelle lounassetelin ja pankkikortin ja hetken kuluttua hän totesi, että maksupääte ei toimi, joten vaihdoin pankkikortin seteliin. Tyttö otti lounassetelin ja rahan, viipyi poissa jonkin aikaa ja palasi lopulta vaihtorahan ja lounassetelin kanssa. Kun ihmettelin lounarin kuljettelua, hän kysyi hämmästyneenä, oliko sillä tarkoitus maksaa! Aikaa oli kulunut jo niin kauan, että otin lounarin takaisin ja vedin takin päälle, sitten tartuin pizzalaatikkoon ja totesin, että pizza on aivan kylmä. Se oli unohdettu odottamaan ja se oli ehtinyt jäähtyä. Siinä kohtaa meinasi olla hieman pinna piukalla ja marssin kassalle reklamoimaan kylmän pizzan. Siellä oli hovimestari, joka otti tilanteen haltuun, nouti kokin paikalle ja minulle tehtiin pikavauhtia uusi pizza, sainpa vielä hyvitykseksi 10 €:n lahjakortinkin ravintolaan.

Lauantaina ei menestystä näyttelyssä tullut, hyvät arvostelut kuitenkin, mutta veteraaniluokassa kolmanneksi jääminen pudotti Lulun yhden sijan alemmas rankingissa. Sunnuntaina tuomarimme oli juuri saanut kahvia ja piparin, kun Lulun vuoro tuli. Lulu paineli suorinta tietä kohti pöydän kulmalla ollutta piparia ja tuomari taittoi siitä palan kissalle. Lulu ei ole koskaan osoittanut mitään mielenkiintoa keksejä kohtaan, lukuunottamatta Tuc-suolakeksejä, joihin se on aivan hulluna, mutta nyt se nakerteli piparkakkua hyvin tomerasti. Ensin tuomari sanoi, että sinulle pitää ostaa omat piparit, mutta kun tarkastelimme Lulun vartalon muotoja, totesimme molemmat, että pipareita ei  tämä rouva enempää tarvitse.

Veteraaniluokassa vastassamme oli melkein sama ryhmä kuin lauantainakin, mm. lauantain BIS-veteraani burma ja lauantain BIS-kastraattinaaras korat. Tuomari Vladimir Isakov ei paljon puhunut, eikä juurikaan Luluun koskenut, sanoi vain Amazing ja alkoi täyttää arvosteluseteliä. Hän kirjoitti siihen muutaman sanan ja piirteli sitäkin enemmän sydämiä. Viimeisenkin naaraan arvosteltuaan hän laittoi ne järjestykseen ja tällä kertaa Lulu olikin ykkönen! Vertailussa urosta vastaan tuli takkiin eikä ensimmäistä kertaa tätä upeaa ocicatia vastaan.

Mukava reissu taas kerran ja erityisen mukavaa oli tavata taas lapualainen ystäväni Anne. Turku oli Lulun vuoden viimeinen näyttely, seuraavan kerran matkustetaankin aika paljon kauemmas.


Pikku päähenkilö lepäilee kotona, omassa sängyssä. Huomatkaa hieno tassujen  asettelu.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Tv:stä tuttu Lulu

Osallistuimme Lulun kanssa toissa lauantaina URK:n näyttelyyn Messukeskuksessa. Etukäteen oli tiedossa, että Ylen toimittaja tulee tekemään juttua eurooppalaisista ja haastateltaviksi oli sovittu yhdistyksemme Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n puheenjohtaja Mikko Floréen ja kunniajäsen Riitta Mönkäre.

Kun hain Lulun häkistä arvosteluun, hihaani tarttui toimittaja kameran kanssa ja ihasteli Lulun kaunista turkkia. Kun hän kuuli, että kyseessä on eurooppalainen, hän seurasi meitä, kuvasi Lulua olkapääni yli ja kuvasi myös koko arvostelutilanteen. Hän kuvasi todella paljon materiaalia ja sanoi, että leikkaaja lopulta päättää mitä tulee valmiiseen ohjelmaan. Tänä aamuna tuo ohjelma tuli ulos Ylen aamu-tv:ssä. Lulu näkyy filmissä useaan kertaan ja eurooppalaisia on kuvattu muutenkin todella monipuolisesti. Jos kansalliskissojen esittely meni sivu suun, tästä linkistä sen voi katsoa.

https://areena.yle.fi/1-4294727?autoplay=true

Sukulaisista filmissä vilahtavat ainakin Iorin punatäplikäs poika Feronian Limon ja Lulun veljen Eikan eli Escamillon pojantytär, kilpparitabby Pinkkitassun Bette.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Syntymäpäiväjuhlat

Pikku-Piun Aave Ritari eli Heppu täyttää 20.11.2017 huimat 20 vuotta ja tänään Pikku-Piun kissalassa vietettiin Hepun synttärijuhlia. Päivänsankari on uskomattoman hyvässä kunnossa ikäisekseen, lieneekö osuutta asiaan nuorilla neitosilla, jotka asuvat vanhan herran kämppäkavereina. Heppu on Silmun setä eli Silmun Mosse-isän veli, joten sukulaisilta meni terveiset päivänsankarille.

Pääsin tapaamaan myös Sensein pennut Tiituksen ja Tessan, jotka täyttävät pian 7 kuukautta. Tiitus on todella raamikas ja komea nuori mies ja se poseerasi innokkaammin kuin suloinen siskonsa. Molemmat olivat viime viikonloppuna ensimmäisessä näyttelyssään Messukeskuksessa, kumpikin oli oman tuomarinsa paras pentu ja sisarukset kilpailivat näin BIS-loppukilpailussa toisiaan vastaan. Molemmat saivat myös äänen omalta tuomariltaan, mutta voitto meni kuitenkin burmalle.

Tiitus eli Pikku-Piun Quintus lepäili hetken aloillaan juhlahumun keskellä.


Tiitus on vasemmalla ja Tessa eli Pikku-Piun Quintessa oikealla. Tämän enempää ei Tessa suostunut kuvissa poseeraamaan.

Hurmuripoika Tiitus.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Horoskooppi

En kovasti usko horoskooppeihin enkä niitä juurikaan lue, mutta joku jakoi Anna-lehden kissahoroskoopin Facebookissa ja kävin sen lukemassa. Olisikohan aika muuttaa käsityksiä, ainakin kissahoroskoopin suhteen, sillä niin tarkasti tämä kuvaa 19.7. syntynyttä Lulua:

Rapukissa (21.6.–22.7.) viihtyy rauhallisessa ympäristössä

Rapukissa on herkkä, ujo, suloinen ja lempeä. Rapukissa viihtyy parhaiten hiljaisessa ja rauhallisessa ympäristössä. Melu repii rapukissan hermot riekaleiksi. Jo pieni äänitason nouseminen saa rapukissan kiiruhtamaan kaappiin tai sängyn alle rauhoittumaan.
Rapukissa on hyvin luotettava lemmikki omistajalleen, jonka veroista ei rapukissan mielestä koko maailmasta löydy. Vaikka rapukissa ei nauti tuntemattomien kosketuksesta, omistajan rapsutukset ovat rapukissalle hyvin haluttuja. Rapukissa seurailee omistajaansa taukoamatta ja osaa lukea tätä kuin kirjaa. Jos omistaja on esimerkiksi allapäin, rapukissa on oitis vieressä lohduttamassa.

Olen itsekin horoskoopissa rapu, joten ei ihme, että meillä Lulun kanssa synkkaa!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tui-tui ja kumppanit

Tänään vierailin Feronian kissalassa tapaamassa Iorin lapsenlapsia, Feronian N2-pentuetta. Pentujen isä on Iorin poika Elmeri eli Feronian Limon, josta on kuvia edellisessä postauksessa.

Pennut ovat kuusiviikkoisia ja aivan syötävän suloisia. Tapasin ne ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten, mutta silloin kamera ei ollut mukana. Silloin, astuessani pentuhuoneeseen, minua tuli vastaan pikkuinen punainen tyttö jutellen kovaan ääneen ja olin kerrasta aivan myyty. Tänään ihmettelimme tytön väriä peräti neljän kasvattajan voimin, mutta oli väri mikä vain, tyttö on aivan mahtava tyyppi!

Pentueessa on kaksi poikaa, ruskeatäplikäs ja puna(hopea)tabby, sekä kolme tyttöä, kilpparitabby, punatäplikäs ja yksivärinen punainen.

Puna(hopea)tabby poika ja lelu, joka sai kovaa kyytiä.
Ruskeatäplikäs poika, oikea hurmuri ja mitkä täplät!
Kilpparitabby tyttö turkki peuhaamisesta pörrössä, ihanan tyyppinen pentu.
Punatäplikäs tyttö muistuttaa pennuista eniten ilmeeltään isoisäänsä Ioria.
Pieni punainen ihanuus, valloittava pieni kissaneiti. Tui-tui
Vielä toinen kuva uuvahtamaisillaan olevasta pikkumiehestä.
Ryhmäkuvat olivat joko epätarkkoja tai pennut livistivät tiehensä, tämä ainut onnistunut on melkoinen korvaviidakko.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Iorin poikaa kannustamassa

Eilen kävin turistina Rurokin näyttelyssä Vantaalla tervehtimässä Iorin punatäplikästä poikaa Feronian Limonia eli  Elmeriä. Olen nähnyt pojan viimeksi pentuluokkaikäisenä ja kovasti on Elmeri kehittynyt. Se on nyt vähän reilun vuoden ikäinen ja jo hyvän kokoinen uros. Turkki on oikean laatuinen ja täplät ja kontrasti hienot. Parasta pojassa kuitenkin on sen ilme, sillä on todella kaunis ja harmoninen pää. Elmeri käyttäytyi edukseen, oli rauhallinen ja esiintyi hyvin ja niinpä tuomari Anne Veland nominoi sen. Olipa mukavaa olla kannustamassa oman kasvatin jälkeläistä paikan päällä!

Suloinen Elmeri otti näyttelyn rauhallisesti oman emännän sylissä.


Elmerin täplät ja kontrasti näkyvät hyvin arvosteluvuoroa odotellessa.

Vähän poikaa alkuun jännitti tuomarin pöydällä, mutta arvostelu sujui silti mallikkaasti.

tiistai 15. elokuuta 2017

Viikonloppu Pohjanmaalla

Viime perjantaina matkustimme Lulun kanssa junalla Lapualle. Pendolino oli Helsingin rautatieasemalla seisonut auringossa ja oli tukahduttavan kuuma, vaunun lämpömittari näytti 32 astetta. Kaiken lisäksi lähtö myöhästyi ovivian takia, mutta kun matkaan päästiin, ilmastointi alkoi toimia ja lämpö laski siedettäväksi.

Viereisellä paikalla istui kiinalainen, suomea jonkin verran puhuva mies, joka katseli Lulua tarkkaan. Meillä oli ison lemmikin paikka eikä kärryä tarvinnut purkaa, vaan käänsin sen niin, että Lulu oli suoraan edessäni boksi kärryn ylätasolla. Lopulta mies kertoi leikkaavansa puusta erilaisia eläinhahmoja, näytti kännykästä kuviakin. Hän sanoi, että kissaa hän ei ole vielä tehnyt ja katseli Lulun silmistä mallia ensimmäiseen yritykseensä. Parempaa silmämallia ei olisi voinut löytääkään!

Lapualla majoituimme Lapuahoviin ja aamulla suuntasimme ystäväni Annen kyydillä näyttelypaikalle Härmään. Lulun tuomarina oli lauantaina Aina Hauge, joka oli minulle uusi tuttavuus. Lulu oli hänen ainut kastraattinaaraansa ja hän nominoi sen. Veteraanituomarina oli Veikko Saarela. Veteraaninaaraita oli kolme, cymric, britti ja Lulu, ja Veikko kertoi päätöksen olevan vaikea, koska hän piti kaikista kolmesta. Hän osaa persialaiskasvattajana kissan turkin laiton salat ja olin hyvin iloinen, kun hän Lulua tutkittuaan totesi, että omistaja pesee kissansa paremmin kuin Jaguarinsa. Kaikki arvosteltuaan hän joutui laittamaan daamit järjestykseen ja Lulu oli voittaja, koska siinä tuomarin mukaan oli vähemmän virheitä kuin kilpailijoissa. Lulu voitti myös parhaan uroksen ja oli näin BIS-veteraani.

Paneelissa kolme veteraaninaarasta olivat taas vastakkain ja tällä kertaa Lulu ei saanut ääniä. Jäimme odottamaan parhaan veteraanin palkintaa ja Veikko Saarela vinkkasi minut tuomaripöydän luo ja jutusteli vielä veteraanipäätöksestään. Kun seisoin siinä Lulu sylissä, Thea Friškovec nousi tuomaripöydän takaa ja tuli halailemaan ja suukottelemaan Lulua. Hän totesi Veikolle, että Lulu on oikean tyyppinen eurooppalainen ja hänestä on surullista katsoa nuoria, 1-2 -vuotiaita eurooppalaisia, joilla tyyppi on täysin kateissa. Eurooppalaiskasvatuksessa hankalaa on se, että rotua ei juurikaan kasvateta muualla kuin Suomessa eli hyvän tyyppisiä siitoskissoja ei voi ostaa mistään, mutta kasvattajat tekevät parhaansa ulkonäön suhteen ja pitäen mielessä geneettisen monimuotoisuuden, joten helppoa kasvattaminen ei ole.

PowerParkissa oli viikonloppuna Power Truck -tapahtuma ja hotellihuoneet olivat alueella aivan täynnä, mutta toiseksi yöksi olin onnistunut varaamaan huoneen Kauhavalta. Yhden hengen huoneen varasin, mutta huoneessa oli neljä sänkyä ja kävinkin respassa varmistamassa, että koko huone oli meille eikä sinne yhtäkkiä tule lisää yöpyjiä. Hotelli ei ollut Lapuahovin veroinen, mutta kyllä siellä yö mukavasti vietettiin.
Lulu pötköttelee yhdellä huoneen neljästä sängystä lauantai-iltana.


Sunnuntaiaamuna Anne poimi meidät taas kyytiin toista näyttelypäivää varten. Tällä kertaa tuomarina oli suureksi ilokseni ruotsalainen Glenn Sjöbom, joka on yksi suosikkituomareistamme. Hän pitää Lulusta kovasti ja heti Lulun nähdessään hän hymyili leveästi. Hän sanoi, että ei ole koskaan nähnyt Lulua niin hyvässä kunnossa kuin nyt ja kaikki oli kissassa taas kohdallaan. Hän kertoi myös osoittavansa Lulun aina sen nähdessään oppilaalleen, vaikka ei eurooppalaisia arvostelisikaan, koska hänestä kaikkien tuomarioppilaiden on syytä nähdä Lulu ja saada mielikuva siitä, miltä eurooppalaisen tulee näyttää. Hetken arvosteltuaan hän ei enää malttanut pysyä pöytänsä takana vaan nappasi Lulun kainaloonsa ja käveli yleisön eteen. Hän innostui pitämään varsinaisen esitelmän eurooppalaiskissasta käyttäen Lulua esimerkkinä ja sanoi mm., että tämä kissa vastaa täysin hänen mielikuvaansa eurooppalaisesta. Enpä muista koskaan kuulleeni yhtä innostunutta puhetta eurooppalaiskissasta, harmi, että sitä ei kukaan kuvannut talteen. Lulua vastassa oli edellisen päivän BIS-kastraattinaaras, josta Glenn myös kertoi pitävänsä kovasti, mutta hän nominoi kuitenkin Lulun. Koska muita kastraattinaaraita ei näyttelyssä ollut, Lulu oli BIS ja sen kuullessaan tuomari sanoi olevansa "very happy", niin olin minäkin!

Poh-Kisin sunnuntain näyttely on täydessä vauhdissa. Tuomarit istuvat vasemmalla valkoista seinää vasten. Jokaisella kissalla on häkki, joko oma ns. sturdi tai näyttelyn järjestäjän osoittama verkkohäkki, joka sisustetaan oman maun mukaan.
Veteraanituomarimme sunnuntaina oli Mira Fonsén, joka piti Lulusta muuten, mutta hänestä Lulu oli "hieman pulska". Hänellä oli oppilas, joten arvostelutilanne kesti pitkään ja sitä oli mielenkiintoista kuunnella. Laittaessaan lauantailta tuttuja veteraaninaaraita järjestykseen tuomari sijoitti Lulun kolmanneksi, mutta sanoi, että se olisi ollut ykkönen, jos olisi hoikempi. 

Sunnuntaina näyttely päättyi niin aikaisin, että olisin joutunut odottamaan Härmän asemalla junaa yli kaksi tuntia. Onneksi kaverin autossa oli tilaa ja mahduimme kyytiin ja kotimatkalle ilman odottelua. Reissu oli todella mieleenpainuva erityisesti kaikkien kauniiden kommenttien takia, joita Lulu sai tuomareilta eikä kaksi BIS-voittoa yhden viikonlopun aikana ole ihan tavallista sekään.

Väsynyt pieni tyttö odottelee kotiinlähtöä näyttelyhäkissään. Glenn Sjöbom kirjoitti arvosteluseteliin "Totally stunning EUR" enkä voi olla asiasta eri mieltä.



lauantai 5. elokuuta 2017

Vielä kerran siniset lapset

Kävin vielä kerran tervehtimässä Sensein ja Stellan eli Casimirrin Henleyn ja Pikku-Piun Cassiopeian pentuja, jotka alkavat jo olla luovutusiässä. Kovasti olivat kasvaneet ja jo naamasta näki kumpi on kumpi, Quintus eli Tiitus on selvästi maskuliinisempi ja myös suurempi kuin siskonsa Quintessa eli Tessa.
Alkuun piti vähän harkita leikkimistä vieraan tädin kanssa, Tiitus kurkistelee siskon takaa.

Tiitus alkoi pikkuhiljaa lämmetä.

Nyt alkaa leikki jo viedä voiton jännityksestä. Tiitus on vasemmalla ja Tessa oikealla.

Tessan poseeraus.

Tiitus

Tessa näyttää tässä kuvassa kovasti tädiltään Lempiltä.

Tiitus poseeraa.

Tiituksella on isot tassut, kuten tädillään Lempillä ja serkullaan Iorillakin.

Tessalla on kaunis ilme ja ihanat korvat.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Kansalliskissa ja Breed BIS

Viime lauantaina oli odotettu Surokin kesänäyttely ja eurooppalaisten Breed BIS. Myös eurooppalaisen valinta Suomen kansalliskissaksi julistettiin lauantaina Hämeenlinnassa.

Perjantai-iltapäivällä ajoimme Hämeenlinnaan auttamaan näyttelyn pystytyksessä. Surokin väki oli tapansa mukaan hyvissä ajoin valmiina ja me vielä laittelimme kissojemme häkkejä lauantaiaamua varten valmiiksi, kun talkooväkeä jo alettiin patistella kotiin. Kaikki tarpeellinen tuli kuitenkin tehtyä

Eurooppalaisia oli ilmoitettu näyttelyyn huikeat 88 kappaletta, suurin piirtein saman verran kuin pentuja rekisteröidään vuodessa. Olimme esittäneet tuomaritoivomuksen Surokille ja se toteutui ja eurooppalaisia arvostelivat Arja Martikainen, Eric Reijers ja Alexey Shchukin. Heidän pöytänsä oli sijoitettu tähden muotoon eurooppalaisten häkkirivien päähän, joten tämänkin asian Surok hoiti erinomaisesti.

Lulun tuomari oli kokenut ja pidetty Eric Reijers, joka käsittelee kissoja erittäin kauniisti. Lähes ensimmäinen kommentti Lulusta oli, että tämän kissan turkki on oikean laatuinen ja että hän näkee sen koskemattakin. Seuraavaksi hän kehui turkin kuntoa ja sanoi "Super grooming, no hair on the table". Kesäaika on turkin kannalta hankala kaikille kissoille, mutta pesu pitää Lulun turkin näyttelykunnossa eikä siitä juurikaan irtoa karvaa. Arvostelusetelissä on kaikkiaan neljä super-sanaa ja muutama sydän, joten kovasti tuomari Lulusta piti.

Tuomarin parhaan valintaan kutsuttiin takaisin useampi kastraattinaaras, mutta muut saivat mennä ja jäljelle jäivät musta Pikku-Piun Kultamuru ja Lulu, joista tuomari totesi, että molempien paikka olisi paneelissa. Tuomari mietti pitkään ja sanoi lopulta: "she (Muru) is more correct but she (Lulu) is more exciting". Lulu seisoi tuomarin pöydällä ja esiintyi parhaansa mukaan ja sivusta seuranneet sanoivat minulle jälkeenpäin, että Lulun ilme ei ollut normaalin nyrpeä. Lopulta paneeliin valittiin Lulu.

Iorin poika Feronian Lemon oli tullut kisaamaan Tanskasta saakka. Poika on vasta reilun vuoden ikäinen ja aivan keskenkasvuinen, mutta valittiin silti punatäplikkäiden värin parhaaksi. Tanskassa ei värin paras -kisoja varsinkaan punatäplikkäille juurikaan tule, joten Lemonin eli Levin omistaja oli todella iloinen voitosta. Tp-valinnassa nuori mies antoi liikaa tasoitusta vanhemmille uroksille eikä tullut valituksi.

IC Feronian Lemon omistajansa Eva Køhlerin sylissä.

Ennen paneelin alkua oli juhlallinen kansalliskissan julkistus. Paikalla oli kansallispukuinen airut, burmillakasvattaja Kaija-Leena Laakso, ja koko halli oli koristeltu sinivalkoisin värein. Tilaisuuden avasi Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio ja hänen jälkeensä puhui Suomen Kissaliiton varapuheenjohtaja Satu Hämäläinen. Lopuksi puheenvuoron sai Suomen Eurooppalaiskissarenkaan puheenjohtaja Mikko Floréen ja Mikon puheen jälkeen laulettiin vielä yhdessä Maamme-laulu. Tilaisuus oli kaunis, juhlallinen ja varsinkin meitä eurooppalaiskasvattajia liikuttava ja moni yleisössä pyyhki silmiään.

Mikko Floréen puhuu kukat ja kunniakirja käsissään, vieressä kansallispukuinen Kaija-Leena Laakso.




 Kuva Merja Lainio.

 SER-FER lahjoitti kaikille osallistuneille eurooppalaisille kauniin hopeanvärisen mitalin sinivalkoisin nauhoin, jossa etupuolella on yhdistyksen logo ja takana kaiverrus. Koska kaikki ilmoittautuneet kissat eivät olleet paikalla, päätimme lahjoittaa ylijääneet kolme mitalia eurooppalaisia arvostelleille tuomareille ennen paneelin alkua.

Mikko Floréen (selin) palkitsemassa tuomareita mitalein. Vasemmalla on Eric Reijers, keskellä Alexey Shchukin ja oikealla Arja Martikainen. Kuva Merja Lainio.

Paneelissa kastraattinaaraita oli kolme, mutta voitto meni kaikilla tuomariäänillä Pinkkitassun Bettelle, joka voitti myös Breed BIS veteraaniluokan eli oli päivän tuplavoittaja. Kaikki Breed BIS -voittajat Betteä lukuun ottamatta olivat eri kasvattajien kasvatteja, joten mukavasti voitot hajaantuivat.

Lauantai-iltana kotiinlähtiessä sain tilaisuuden kiittää Satu Hämäläistä kauniista sanoista hänen kansalliskissapuheessaan. Hän kertoi olevansa todella onnellinen, että hanke meni Kissaliitossa läpi ja kertoi, että hän teki asiassa aloitteen. Sitä emme tienneet ja kun sunnuntaina eräs useamman mitalin saanut kasvattaja palautti yhden, ojensimme sen Sadulle kiittäen vielä kerran eurooppalaisten puolesta.

Sunnuntaina meillä oli vastassamme samainen Pinkkitassun Bette, joka meni paneeliin. Veteraaneissakin olimme vastakkain, mutta nyt mukana oli myös muita kolmoskategorian kissoja. Tuomari Pia Nyman valitsi Lulun parhaaksi veteraaninaaraaksi ja sitten vertailussa ocicat-urosta vastaan, näyttelyn parhaaksi eli BIS-veteraaniksi.

Veteraanivoittaja esiteltiin paneelissa ja ruusuke oli varsin kookas. Kuvan otti Merja Lainio.

Hikinen ja rankka mutta antoisa oli viikonloppu ja eurooppalaisille jo kolmas Breed BIS -kilpailu. Seuraava SER-FER:n 30-vuotisjuhlavuoden näyttelytapahtuma on erikoisnäyttely marraskuussa ja sinnekin toivottavasti saamme hienon edustuksen eurooppalaisia, Suomen kansalliskissoja!

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Vierailulla Tanskassa

Viime keväänä istuin Savoy-teatterissa odottelemassa konsertin alkua, kun puhelimeni soi. En vastannut, vaan laitoin kännykän äänettömälle. Ennen väliaikaa reppu sylissäni tärisi vielä neljä kertaa ja ajattelin, että nyt on jollakulla hätä. Väliajalla tarkistin saapuneen tekstiviestin, joka oli tanskalaiselta ystävältäni Evalta. Tekstasin hänelle, että olen varattu vielä parin tunnin ajan, mutta soitellaan sen jälkeen.

Tanskasta oli tulossa Suomeen astutettavaksi ruskeatabby eurooppalaisnaaras nimeltään Wehnert's Vega. Evan asia koski Vegan tytärtä Dollieta, jolla myös oli alkanut juoksu ja toiveena oli, että sillekin pitäisi löytyä sulhanen Suomesta. Tilannetta hankaloitti se, että Vega oli tulossa Suomeen jo seuraavana iltana. Eva pyysi minulta ehdotuksia leikkamattomista kolleista, jotka voisivat tulla kysymykseen.

Kävimme läpi muutamia ehdokkaita ja hänen toivomuksestaan laitoin yöllä viestiä Pinkkitassun kasvattajalle ja kysyin, olisiko hänen kasvateissaan leikkaamattomia uroksia. Sopiva ehdokas löytyikin ja tytöt kävivät testeissä seuraavana aamuna ja illalla saapuivat omistajansa kanssa Helsinki-Vantaalle. Sieltä toinen tytöistä jatkoi matkaa Katinhännän kissalaan Katinhännän Time Detective Steelen ja toinen Pinkkitassun Benjaminin luo Kirkkonummelle. Häät sujuivat esimerkillisen hienosti molemmissa paikoissa ja n. viikkoa myöhemmin kissat palasivat Tanskaan suomalaisen tuomarioppilaan mukana.

Molemmat tytöt synnyttivät pentueensa samaan aikaan, pennut syntyivät kuulemma vuorotellen molemmille emoille. Vega sai Teräksen kanssa 6 pentua ja Dollie Sisun kanssa 5, joten hyvin tuloksekas oli matka ollut. Emot myös hoitivat ja hoitavat edelleen pentunsa yhdessä. Yksi Vegan tytöistä oli muita pienempi ja kasvoi suuressa porukassa huonommin, mutta sille löytyi sijaisemo ja sen luona pentu kasvaa ja kehittyy hyvin.

Eilen läksimme kolmen naisen voimin Tanskan Horsensiin pentuja katsomaan. Liput oli ostettu jo kesäkuussa, mutta Katinhännän kissalan nuori Ilona panttasi synnytystään niin kauan, että vasta keskiviikkona iltapäivällä matkaan pääsymme varmistui. Lento lähti aamuseitsemältä ja treffit oli sovittu puoli kuudeksi. Kyytiä ei kuulunut ja kävi ilmi, että kuskimme oli nukkunut pommiin. Läksimme kohti lentokenttää vasta aamukuuden jälkeen tuli hännän alla ja ehdimme kuin ehdimmekin lennolle. Kööpenhaminassa noudimme etukäteen varatun vuokra-auton, joka pienen Escortin sijaan olikin iso Qashqai ja sillä matka taittui mukavasti. Alkuun meillä oli hieman ongelmia navigaattorin kanssa ja toinen pulma oli löytää oikea uloskäynti parkkihallista, mutta matkaan päästiin.

Matkalla ylitimme Ison-Beltin sillan, joka oli hyvin vaikuttava. Siltamaksu hoitui autovuokraamosta mukaan saadulla laitteella, jonka kanssa saimme ajaa suoraan vihreää linjaa tarvitsematta pysähtyä maksamaan.


Horsensiin saavuimme vähän ennen puoltapäivää ja läksimme hetkeksi katselemaan kaupunkia. Horsens on vanha kaupunki, se on perustettu jo n. vuonna 1100 luostarien vaikutuspiiriin ja kaupunkia koskevia kaupallisia asiakirjoja on tallessa 1400-luvulta alkaen. Asukkaita on n. 50 000. Keskustassa oli viehättäviä vanhoja taloja ja vireä kävelykatu, jonka varrelta löytyi kaikenlaista houkutusta.
Seuraavaksi ajoimme Wehnert's-kasvattajan luokse pentuja tapaamaan. Susanne ja Claus Wehnert kasvattavat eurooppalaisten lisäksi pyhiä birmoja ja kissoja oli talossa aika lauma. Takapiha on aidattu ja kissat saavat vapaasti ulkoilla siellä. Pennut olivat yläkerrassa päiväunilla kun saavuimme perille ja saimme hetken ihastella niitä, kun ne loikoilivat rauhallisesti paikoillaan. Meno on villiä, kun 10 saman ikäistä eurooppalaispentua aloitti riehumisen ja mukana oli vielä muutama vähän vanhempi birmanpentukin. Pentujen katsastuksen jälkeen Susanne ja Claus tarjosivat meille ja Evalle lounaan puutarhansa perällä olevalla katetulla terassilla ja meillä oli tilaisuus tutustua isäntäväkeemme paremmin.
Yksi pentu kummastakin pentueesta. Emot ovat molemmat tabbyja ja toinen isä on tiikeri ja toinen tabby, joten Vegan ja Teräksen pennut ovat täplikkäitä/tiikereitä ja Dollien ja Sisun pennut tabbyja.

Wehnert's Lighthouse jää kasvattajalle ja hänellä on suuria odotuksia sen suhteen. Pentu näyttää todella hienolta niin tyypin, värin kuin kuvionkin puolesta.

Kuvaaja tuli häiritsemään kaveruksia kesken leikin.




Iltapäivällä läksimme ajamaan takaisin Kööpenhaminaan ja olimmekin perillä hyvissä ajoin ennen koneen lähtöä. Lentoa viivästytti parikymmentä minuuttia yksi puuttuva matkustaja, jonka laukku oli pakattu ruumaan, mutta tilanne selvitettiin ja pääsimme matkaan. Lentokentän parkkihallissa etsimme vielä väsyneinä autoa ja kotona olimme puolenyön jälkeen. Reissu oli oikein kiva ja kaikki sujui lopulta hyvin. Oli erityisen mukavaa tutustua Wehnert's-kasvattajaan, joka oli oikein tyytyväinen pentuihinsa ja kiitteli meitä suomalaisia sujuvasta yhteistyöstä.